KivaQn kehitysjohtajaksi Tarja Arkio

KivaQ OyAb on palkannut Tarja Arkion (YTM, BA) kehitysjohtajaksi 2.9. alkaen. Arkio vastaa KivaQ GoesGlobal -hankkeesta ja uuden tasa-arvokyselyn (KivaQ E) kehittämisestä. Arkio siirtyy uuteen tehtäväänsä Akava ry:stä, missä hän toimi työhyvinvoinnin ja tasa-arvon asiantuntijatehtävissä.

– KivaQ lähtee laajentamaan liiketoimintaansa ja suuntaa tulevaisuudessa aktiivisesti myös kansainvälisille markkinoille. Arkion osaaminen tuo uusia mahdollisuuksia toiminnan kehittämiseen. Meillä on erinomaiset mahdollisuudet viedä Suomen korkeaa osaamista työterveyden ja -hyvinvoinnin sekä työelämän tasa-arvon edistämisessä myös ulkomaille, sanoo KivaQ:n toimitusjohtaja Ove Näsman.

– Olen innoissani KivaQ:n tarjomasta mahdollisuudesta. Yrityksen nykyiset palvelut perustuvat tieteellisesti ja käytännössä testattuihin menetelmiin ja ovat yksinkertaisuudessaan vaikuttavia. On hienoa päästä rakentamaan uusia palveluja ja viemään suomalaista osaamista kansainvälisille markkinoille.

SAMSUNG CSC
SAMSUNG CSC