Työ hyväksi: sanoista tekoihin

Suomesta löytyy tunnetusti paljon työhyvinvoinnin asiantuntijoita ja työhyvinvointiin panostetaan monessa organisaatiossa – pieni kotimaamme nähdään jopa kansainvälisellä mittapuulla monesti työhyvinvoinnin edelläkävijänä. Esimerkiksi suomalaisella Työelämä 2020-hankkeella on suuri kansainvälinen kiinnostus.

Suomesta löytyy sekä laadukasta tutkimustietoa, että käytännön osaamista työhyvinvoinnin kehittämisestä, mutta osaammeko käyttää tätä arvokasta osaamistamme tehokkaalla tavalla? Jääkö osaamisemme liian usein pelkästään tiedoksi, joka ei kuitenkaan näy käytännössä organisaatioissa? Päästäänkö nykyisellä työhyvinvoinnin kehittämistyöllä tarpeeksi konkreettiselle tasolle, jotta jokainen yksilö organisaatioissa voi tuntea työhyvinvointinsa parantuneen? Osataanko yksilöiden omaa osaamista käyttää hyödyksi työhyvinvoinnin kehittämistyössä?

Muun muassa näitä kysymyksiä on sosiaali- ja terveysministeriön toimeksiannosta selvittänyt varatuomari Jukka Ahtela TYÖ HYVÄKSI: SANOISTA TEKOIHIN – TEKEMISTÄ KAIKILLE -selvityksessään. Selvitys luovutettiin sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikolle 4.6.2014. Selvityksen lopputulos on yksiselitteinen – nyt tarvitaan käytännön toimintaa työpaikoille. Työsuojelun ja työterveyden toimijoiden on keskityttävä yhä parempaan yhteistyöhön ja ensisijaisesti työpaikkojen oman aloitteellisuuden ja omatoimisuuden lisäämiseen työsuojelussa, työterveydessä ja työhyvinvoinnissa.

Ahtela nostaa selvityksessään esille myös työpaikkojen omaa osaamista ja organisaatioiden halua tehdä asioita itse. Selvityksestä käy ilmi, että ulkopuolisia neuvoja ja asiantuntija-apua hyödynnetään, kunhan ne ovat helposti saatavilla ja työpaikan oloihin sopivia. Liian usein tilanne on Ahtelan mukaan kuitenkin se, että kartoitukset, asiantuntijaselvitykset ja suositukset eivät johda käytännön toimiin. Ahtela kysyykin ”onko kyse siitä, että asiantuntijoiden menetelmiä ja menettelytapoja ei ole rakennettu tukemaan työpaikan omien toimijoiden oppimista ja hyödyntämään heidän luovuuttaan ja ongelmanratkaisukykyään.”

Näin ei ole. On olemassa suomalaisia sekä käytännössä että tieteellisesti toimiviksi todettuja menetelmiä, jotka nimenomaan hyödyntävät työhyvinvoinnin kehittämistyössä asiakasyrityksen oman henkilöstön asiantuntijuutta (katso esimerkiksi KivaQ-menetelmä). Nämä henkilöt ovat juuri ne, jotka tietävät parhaiten mikä muutos tarvitaan, jotta heidän oma työhyvinvointinsa parantuisi. Nyt siis ei ole se aika, jolloin pitäisi panostaa uusien menetelmien kehittämiseen, vaan nyt on aika ryhtyä tuumasta toimeen ja kuten Ahtela peräänkuuluttaa käytännössä kehittää työpaikkojen työhyvinvointia niillä menetelmillä, jotka on jo todettu toimivan työhyvinvoinnin kehittämisessä. 

Myös työsuojelun ja työterveyden toimijoiden yhteistyön parantaminen vaatii siirtymisen puheesta käytännön toimintaan. Enää ei riitä, että meillä on halu tehdä yhteistyötä työpaikkojen työhyvinvoinnin kehittämistyössä vaan kuten Ahtela toteaa nyt on siirryttävä seminaaritason yhteistyöstä työpaikkatason tekoihin. Tällainen siirtyminen on perusedellytys, jotta esimerkiksi edellä mainitun Työelämä 2020 -hankkeen tavoite nostaa Suomen työelämä Euroopan parhaaksi seuraavassa kuudessa vuodessa voidaan saavuttaa. Omalta osaltamme pyrimme Medionassa toimimaan aktiivisesti työpaikkojen työhyvinvoinnin kehittäjinä sekä suoraan organisaatioissa, että yhteistyössä muiden toimijoiden, kuten työterveyshuollon kanssa. Näin kannamme kortemme kekoon Euroopan parhaan työelämän rakentamisessa.

– Ove Näsman ja Minna Nylund